DVI – apua Jerusalemin lapsille vuodesta 1980
TYÖNÄKY
DVI tarjoaa Jerusalemin taloudellisissa vaikeuksissa elävien perheiden lapsille heidän tarvitsemansa hammashoidon, rodusta ja uskonnosta riippumatta. Kohtaamme jokaisen hoitamamme lapsen kokonaisvaltaisesti niin, että kukin tuntee itsensä kaikin tavoin hyväksytyksi.
MIKSI DVI ON NIIN TÄRKEÄ JERUSALEMIN KÖYHILLE LAPSILLE?
Israelin valtion tilastojen mukaan yli 200 000 jerusalemilaista lasta elää köyhyysrajan alapuolella ja suurimmalle osalle heidän perheistään hammashoito on ollut ylellisyyttä, johon ei ole ollut varaa. Toisin kuin terveydenhoito yleensä, hammashoito Israelissa kuuluu vain osittain valtion korvauksen piiriin, ja ilman hammashoitoa jäävien lasten joukko kasvoi. DVI, Trudi Birgerin hammasklinikka otti haasteen vastaan v. 1980 ja on ainoa tämän tyyppinen, lapsille ilmaista hammashoitoa tarjoava klinikka Israelissa.
MIKÄ DVI ON?
Dental Volunteers for Israel (DVI) -klinikan perusti nyt jo edesmennyt Trudi Birger vuonna 1980. Klinikka on tarjonnut ilmaista hammashoitoa Jerusalemin puutteenalaisille, myös riskiryhmiin kuuluville lapsille ja nuorille siitä lähtien. Klinikan potilastyötä johtaa israelilainen lastenhammashoitoon erikoistunut hammaslääkäri. Hoitohenkilökunta koostuu paikallisista, englantia puhuvista hammashoitajista ja suuhygienisteistä sekä klinikalla vapaaehtoisesti vierailevista hammaslääkäreistä, jotka tulevat eri puolilta maapalloa. Klinikan potilaat ovat 4-26-vuotiaita ja heillä voi olla mikä tahansa etninen tai uskonnollinen tausta. Tiedot hoitoa tarvitsevista potilaista DVI saa Jerusalemin sosiaalivirastosta ja kaupungissa toimivista huostaanottopisteistä. Klinikan korkeatasoinen kliininen hammashoito ja kattava suun terveydenhoidon neuvonta parantavat ratkaisevasti klinikalla käyvien lasten ja nuorten elämän laatua. Hoito-ohjelma käsittää ennalta ehkäisevän hammashoidon, hampaiden puhdistuksen, korjaavan karieshoidon teräskruunuineen ja juurihoidon. DVI: n ehkäisevän hammashoidon ohjelma opettaa lapsille suun terveyttä ylläpitävät tottumukset. Potilaat kutsutaan kuuden kuukauden välein tarkastuskäynnille.
Klinikalle tuleville vapaaehtoishammaslääkäreille ja heidän perheilleen DVI tarjoaa asunnon ja auttaa matkajärjestelyissä. Monet hammaslääkäreistä palaavat klinikalle vuosi toisensa jälkeen. Klinikkaa tukevat hammaslääkäreiden lisäksi monet yritykset ja yksityishenkilöt, jotka lahjoittavat klinikalle tarvikkeita ja laitteita sekä tukevat sitä taloudellisesti.
Vuodesta 2016 lähtien DVI antanut maksutonta proteettista hoitoa vähävaraisille- ja keskitysleireistä selvinneille vanhuksille. Vuonna 2022 hoidettiin 114 näihin ryhmiin kuuluvaa. Vapaaehtoiset hammaslääkärit voivat tehdä näiden potilaidentarvitsemat hampaiden poistot , mutta muun proteettisen työn tekee klinikan oma, protetiikkaan erikoistunut hammaslääkäri. Näin varmistetaan hoidon hyvä eteneminen.
DVI: N PERUSTAJASTA
Trudi Birger päätti lapsena holokaustin kauhujen keskellä, että jos hän selviää hengissä, hänen tulee auttaa kärsiviä lapsia. Kun hän selvisi ja hänestä tuli Israelissa menestynyt mikrobiologi, hän alkoi lunastaa lupaustaan. Suun terveyteen liittyvät ongelmat olivat suuri epäkohta köyhien israelilaislasten jokapäiväisessä elämässä. Kun Israelin valtio lakkasi tukemasta yleistä hammashoitoa vuonna 1980, Trudi päätti toimia. DVI perustettiin ja Trudi vastasi sen toiminnasta kuolemaansa saakka. Hänen pyyteetön työnsä Jerusalemin köyhien lasten puolesta ei katkennut, sillä klinikalla Trudin aikana toimineet henkilöt päättivät jatkaa DVI:n toimintaa hänen poismenonsa jälkeen.
DVI PÄHKINÄNKUORESSA
- Jerusalemissa elää yli 200 000 lasta köyhyysrajan alapuolella
- Trudi Birgerin klinikka on ainoa laatuaan Jerusalemissa ja ilman sitä tuhannet lapset jäisivät kokonaan ilman hammashoitoa
- klinikalla hoidetaan kaikkiin uskontokuntiin ja etnisiin ryhmiin kuuluvia köyhien perheiden lapsia, riskiryhmiin kuuluvia nuoria sekä lapsia ja nuoria, jotka ovat joutuneet hyväksikäytön uhreiksi
- jokainen potilas osallistuu perheensä kanssa ennaltaehkäisevän hammashoidon ohjaukseen
- tuhannet hammaslääkärit eri puolilta maailmaa ovat antaneet aikaansa ja työpanoksensa DVI:lle ; monet heistä palaavat klinikalle kerta toisensa jälkeen
- DVI tarjoaa vieraileville hammaslääkäreille ja heidän perheilleen ilmaisen asunnon Jerusalemissa
- 99% DVI:n toimintamenoista katetaan lahjoitetuilla varoilla, tarvikkeilla, välineillä ja palveluilla
- Henry Schein Cares on vuodesta 2000 lähtien toimittanut suurimman osan klinikalla käytetyistä työtarvikkeista
- ennaltaehkäisevä ja korjaava hammashoito ovat yhtä tärkeitä
Uutta DVI:lla – ilmaisia hammasproteeseja
DVI lahjoittaa ilmaiset proteesit kaikille vähävaraisille 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille Suur-Jerusalemin alueella asuville henkilöille . Ryhmään kuuluu keskitysleireiltä selvinneitä ja muita vanhenpaan väestöön kuuluvia alueen eri yhteisöistä. ILMAISEKSI. Niillä vanhempaan väestöön kuuluvilla, joilla ei ole mahdollisuuutta maksaa edes pientä osaa proteeseista, ei ole mitään mahdollisuutta saada proteeseja Israelissa. Kuitenkin monet heistä ovat keskitysleireiltä selvinneitä ja ovat jo kärsineet tarpeeksi.
Jerusalemin kaupungin v.2016 tilastojen mukaan kaupungissa asuu 23 000 keskitysleiriltä selvinnyttä henkilöä. Tästä ryhmästä 7000 on vähävaraisia, jotka saavat jossain muodossa sosiaalihuollon palveluita. Niin. Tämä määrä keskitysleireiltä selvinneitä näyttää suurelta- ja ihan totta- luku on suuri. Jerusalemin alueella asuu keskitysleireiltä selvinneitä suhteellisesti enemmän, kuin muualla Israelissa.Jerusalemissa tukea tarvitsevieen iäkkäiden kokonaismäärä on 30 000. DVI lahjoittaa ILMAISET hammasproteesit kaikkein vähävaraisimmille tästä ryhmästä. Kuten kaikki muukin työ, mitä DVI: llä tehdään, on tämäkin potilaille ilmaista rotuun tai uskontoon katsomatta. Ne iäkkäät, joilla on vain muutama hammas, tai ei ollenkaan hampaita, saavat ilmaiset osa- tai kokoproteesit ja proteesien korjaukset, jotta heidän suurimmat tarpeensa täyttyisivät.
Hymy sanoo kaiken … sekä hammaslääkärit että lapset lähtevät DVI-klinikalta hymyillen …
Lapsi hymyilee, kun hän tuntee olonsa hyväksi, turvalliseksi ja terveeksi. Tätä DVI tarjoaa Jerusalemin nuorimmille ja vähäosaisimmille asukkaille. DVI haluaa auttaa myös niitä, jotka kärsivät vaikeimmista hampaiden terveyteen liittyvistä ongelmista, niistä aiheutuvasta kivusta ja ulkonäkövirheistä. Tarvittaessa potilas voi saada erikoishoidon Yliopiston hammasklinikalla.
Lahjoituksia suoraan Suomessa!!
Dvi voi nyt vastaanottaa lahjoituksia suoraan Suomessa, Keren Hayesod Magbit- järjestön hyvien ystäviemme ansiosta.
Pankkiyhteystiedot:
Pankki: Nordea
Tilinomistaja: Magbit
IBAN: FI10 1544 3000 1093 43
BIC: NDEAFIHH
Viite: 7773
Voit myös vapaasti ottaa yhteyttä:
Leo-Dan Bensky Puheenjohtaja Keren Hayesod Magbit Finland leo.bensky@anglo.fi